Markus – pääkirjoittaja, olohuonerunoilija
Pysähdyn välillä ihmettelemään elämän hetkiä ja jäädytän siten hektisen maailman pieneksi ajaksi. Oli hetki sitten lapsen syntymä tai kupillinen kahvia sunnuntaiaamuna, se hetki on täynnä tunnetta. Halusin paketoida nämä tunteet tekstiksi ja löysin keinon runojen avulla. Olohuonerunoilijana tekstit ovat helposti lähestyttäviä ja toivon sinunkin löytävän niistä kyseisen hetken sisältämän tunteen.
Blogissa tutustutaan vieraileviin kirjoittajiin, jotka tuovat oman näkökulmansa elämän hetkiin. Päävierailijana nähdään valtavan elämänkokemuksen omaava Sanelma. Tekstit ovat pääosin kirjoittajien omia, mutta vaikutteita voi olla tarttunut mukaan muiden ideoista. Ei anneta sen häiritä, vaan nautitaan suomen kielen kauneudesta.
Kun runo kolahtaa, pidä siitä kiinni. Ota teksti talteen, jaa se läheisillesi tai käytä vaikka kortissa. Otetaan runot osaksi arkea ja keskitytään jokaiseen tärkeään hetkeen.

